Sivut

tiistai 23. elokuuta 2011

Tossua, tassua ja tanssia

Nyt alkoi kyjyt valmistua. Viime viikolla pesukoneeseen työnnetyt huovutetut lapaset vironvillasta eivät huopuneet sitten niin paljoa, että olisin ollut tyytyväinen, joten tänään ne päätyivät uudelleen käsittelyyn. Tässä lopputulos, suoraan pyykkinarulta:
Väritys osui kohdilleen, vaikka hyvin tarkkana neulojana ei värit täsmää ihan tasan. Onneksi sen verran voin antaa itselleni anteeksi. Ohje on Novitan neulomon galleriasta kopioitu, en valitettavasti nyt muista kenen kirjoittama se oli. Seuraavaksi pitäisikin yrittää pienentää ohjetta lasteni käsiin sopiviksi.

Toinen valmistunut kyjyni on tyttären kerhokassi.

Lankana on seiska veikan sateenkaari -lanka ja yksiväriset seiska veikat perhosissa. Tytär odottaa jo innolla huomista tanssituntia, kun saa kuljettaa ballerina-asunsa hienossa uudessa tanssikassissaan.

Viimoisena on tänään valmistuneet huovutettavat tossut. Odottavat enää pesukoneen käsittelyä.
Lasken ne kuitenkin valmistuneeksi, koska pääsen siirtymään seuraavaan neuletyöhön. Huopasta kului näihin töppösiin melko tarkkaan kaksi kerää eli 198g. Ohje suoraan Novitan sivuilta.

Nyt on kyjyjä valmiina jo, ta-daa, seitsemän! Eli vain 17 jäljellä. Yksi työ on ollut työmatkakäsityönäni jo kolme viikkoa ja kohta se on puolivälissä. Valitettavasti työmatkani pituus on vain noin vartin bussilla, joten siinä ajassa ei juuri ehdi valmista saamaan aikaiseksi. Kotona yritänkin saada enemmän valmista aikaan, mutta meidän pikku poikamme on ollut nyt viikon ilman kipsiä jalassa ja hänen kuntouttamiseensa ja ulkoiluttamiseensa menee iltaisin kaikki aika, jonka jälkeen kaadunkin jo miltei sänkyyn odottamaan seuraavaa työpäivää. Nyt siis unten maille!

maanantai 22. elokuuta 2011

Ensimmäinen tunnustukseni

Sain tämän aurinkoisen tunnustukseni täysin yllättäen Neulojattarelta, jonka blogiin eksyin ensimmäistä kertaa. Se olikin mielenkiintoista, koska hänen blogistaan löytyi heti jotain mielenkiintoista. Samanlainen elämäntilanne pienten lasten äitinä saa minut jatkossakin eksymään hänen blogiinsa. Kiitos siis tunnustuksesta!


1. Suosikkiväri: sammalen vihreä
2. Suosikkieläin: marakatti
3. Suosikkinumero:6
4. Suosikki alkoholiton juoma: appelsiinilimu
5. Facebook vai Twitter? Facebook
6. Intohimosi: käsityöt ja vesisateessa lätäköissä hyppiminen
7. Saada vai antaa lahja? antaa
8. Suosikkikuvio: monimutkainen väritettävä kuvio
9. Suosikkiviikonpäivä: perjantai
10. Suosikkikukka: ruusu

En taida ihan kymmentä bloggaajaa pystyä nimetä kerralla, mutta tässä ne, jotka saavat minulta tämän tunnustuksen ansaitusti mielenkiintoisista blogeistaan:
Loppuun lisäilen vielä hauskan ja mieltä keventävän musiikkivideon, joka saa minut aina hyvälle tuulelle sen nähdessäni. 
Seuraavassa postauksessa pitäisikin taas olla yksi valmistunut kyjy-työ, joka on tälle iltaa viimeistelyä vaille.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kyjy päivityksiä

Päivittelin toiselle sivulle aloittamilleni kyjy-töille ohjesivuja niihin töihin joihin sellainen on mahdollista löytää netin kautta. Muutamat töistä ovat perustöitä kuten sukat, joihin ei löydy ohjetta. Lisäksi yhdet sukat toteutan Novitan neulomolaisten tekemästä sukkakirjasta, yksi virkatun liinan ohje on bulgarialaisesta käsityölehdestä ja toinen on kopio jo olemassa olevasta liinasta. Listan töistäni löydät suoraan tästä tai sitten klikkaamalla oikeanpuoleisen listan yläosassa olevaa tekstiä kyjy 2011.

Yksi työ on jälleen valmistunut, huovutetut lapaset. Odotan jännityksellä mitä löydän pesukoneestani tunnin kuluttua ja onnistuvatko lapaset hyvin. Sitä odotellessa voikin jatkaa seuraavaa kyjy-työtä.

perjantai 12. elokuuta 2011

Vihdoinkin

En ole sitten tahtonut kirjoitella hetkeen, kun tuntui, ettei ole mitään sanottavaa. Työt alkoivat ja neulontatahti hidastui huomattavasti. Siispä olen neulonut ja purkanut ja taas neulonut ja välillä miettinyt, että onkohan minulla mitään muuta elämää kuin työt ja neuleet. No, onneksi neulominen ei ole tuntunut mitenkään vaikealta tai työläältä, vaikka kaikki vapaa-aika onkin kulunut sen parissa. Mutta, mutta vihdoinkin. Sain valmiiksi ah niin ihanan puuvillapuseroni. Olen tehnyt sitä suurella rakkaudella ja silloinhan työ ei voi olla kuin täydellinen. Siksipä ehdin purkaa työn puoleen väliin päästyäni ja aloittaa alusta. Ja tämä työ on yksi kyjyistä, joten aikaahan ei olisi ollut säädellä monta viikkoa. Silti onnistuin kuluttamaan melkein puolitoista kuukautta työntekoon. Tosin ehdin siinä välissä aloitella kaikki muut 23 kyjy työtä. Mutta yritetäänpä päästä asiaan, tässä tämä ihana luomukseni:
 
Ohjeena oli Novitan Kesä 2010 lehden malli 13. Lankana oli Almiina 8/4, jonka tiheydeksi oli merkattu 27s=10cm. Minulla tuntuu olevan erittäin tasainen käsiala ja saan melkein kaikille langoille aina tiheydeksi 22s=10cm. Niin siis nytkin. Tästä syystä jouduin valitsemaan uudelleen mallin, jonka olin alunperin valinnut työlle. Luonnollisesti Novitan malli oli "hiukan" väljäksi mitoitettu, joten jouduin laskeskelemaan itse tarkat mitat, joiden mukaan työn tein. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Ehkä pituutta olisi saanut olla hieman enemmän, mutta se on pikkuseikka. Mutta hyvä tuli ja nyt on neljä kyjyä valmiina.

Ja niistä keskeneräisistä puheenollen. Niitähän riittää.
Työt ovat yhtenä sekamelskana ja melkein kaikista on valmiina vain aloitussilmukat. Työt menevät melkein tasan kahteen ryhmään; virkattaviin ja neulottaviin.
 












Olin ajatellut tehdä enimmäkseen neulottuja töitä ja vain muutaman virkatun, mutta jotenkin noita virkkaustöitä vain kerääntyi. Eipä siinä mitään pahaa ole, riitti puikotkin paremmin. Kaikkein ihaninta oli huomata kasatessani töitä kuvattavaksi, että en ole kangistunut muutaman yksittäiseen väriin, vaan töistä löytyy melkein kaikkea mahdollista ja niin värikästä. Sekin on hienoa, että olen ostanut lankaa ainoastaan yhteen työhön, valkoiseen virkattavaan liinaan. Tämäkin vain siitä syystä, että halusin aloittaa työn lomamatkallamme enkä ollut ottanut tarvittavia tarvikkeita mukaan. Tulipa hyvä tekosyy ostaa hiukan lisää lankaa :)