veivaa veivaa!

Viime viikko hurahti vauhdilla, mutta lauantaita ei voi ohittaa mainitsematta muutamaa seikkaa. Neuleharppujengillämme oli tärkeä tapaaminen ystävämme Nelen luona, joka aikoo suunnata nenänsä uusiin haasteisiin. Vietimme siis hänen läksiäisiään. Luonnollisesti olen onneton kameranainen, joten kamera oli kotona kaiken juhlinnan keskellä. Tosin, enpä olisi viitsinyt kuvata kaikkia niitä herkkuja, joita söimme, olisitte vain pahoittaneet mielenne, kun ette päässeet mukaan maistiaisiin. Väläytän kuitenkin jotain, mistä joillekin saattaa tulla nälkä, nimittäin lankanälkä. Nele antoi meille mahdollisuuden kokeilla lankojen värjäystä ja täytyy sanoa, että hiukan hurahdin. Ensimmäinen tuotokseni on tässä:

Koko kylpyhuoneemme tuoksui Cool-Aid -väreille, kun kuivattelin lankaani siellä. Vaikka lopputulos olikin hiukan liian pätkärääkätty, olen silti onnellinen voimakkaan kirkkaista väreistä, joita sain aikaiseksi.Ja minä kun en harrasta valkoista lankaa, sain lahjoitukseksi Drucillalta yhden Nalle aloevera-kerän. Tästä langasta syntyy vielä hienot harppusukat, joihin Nele lupaili suunnitella ohjetta.

Ihanuus ei kohdaltani loppunut tähän. Ilmaisin läksiäisissä ongelmani saada eräs vyyhti kerälle ja pääsin kokeilemaan Nelen kerijälaitetta. Ja mikä parasta, sain koko koneiston kotiini lainaan. Mieskin vaikutti iloiselta päästessään helpommalla kerimisessä ja lupautui auliisti auttelemaan kerijälaitteen kanssa. Hymy kyllä hyytyi hiukan, kun mies ymmärsi, ettei kohteena ole ne kolme vyyhtiä, jotka olin ottanut esille, vaan muutama muukin, jotka kaivelin hyvistä piiloistani.

Kuvasta löydätte vasemmalta ne muutamat kerät, joiden kerimisessä mieheni (ja jopa siskonikin) ehti auttaa ennen loppujen kerien paljastamista. Keltavihreä kerä on aiemmin näytetty itse värjäämäni lanka. Ja jos ei kaikille vielä kuvasta selviä, sieltä löytyy yhteensä neljä vihreää ja oikeasta reunasta kaksi punaista vyyhtiä. Oikealla ylhäällä on Nelen ihanainen laite, joka mahdollistaa nämä hienot kerät.

Uusin aloitettu työnikin on helpompi toteuttaa, kun ne on keritty kauniisti.

Tästä on tulossa Claudia Evilla -hame, jonka ohjeen löysin Ravelryn ihmeellisestä maailmasta. Lanka vironvilla, joka tuttuun tapaansa tuntuu hieman rasvaiselta sormissa, mutta soljuu hyvin eli työtä on kiva tehdä.

Edellisen työn etenemistä on hiukan hidastanut ystäväni lapselle luvattu herne-hattu. Sain sen valmiiksi eilen. Hienolta näyttää, hiukan vain pelkään, että on liian matala. Huomenna sen pitäisi selvitä, kun saan lahjan annettua tulevalle käyttäjälle. Koska lahjansaaja ei ollut lähettyvillä, pääsi rakas nalleni (siis ymmärsit oikein, ei lasteni nalle vaan minun) malliksi. Hiukan oli kulmikas pää, kun ei raukkaparan korville löytynyt piposta koloja. Silti Milli-nalle vaikutti erittäin iloiselta lämpöisen hatun alla.

  Lankana käytin Tildaa, jota kului 42g. Ohje löytyy Ullanneuleesta.

Jää hiljaisuus

Kirjoittelu ei aina ole minu lajini. Paljon olisi asiaa, jota olisi ihana jakaa teidän kanssanne, mutta sen tuominen sanoiksi mielenkiintoisella tavalla tuottaa toisinaan ongelmia. Siksi siis tämä pitkä hiljaisuus blogipäivityksissä.

Neulominen ei kuitenkaan ole jäänyt, päinvastoin. Viime vuoden suurten tempausten ja tavoitteiden jälkeen annoin itselleni luvan hidastaa tahtia ja pidellä neulomisessa taukojakin, jotta ei rakas harrastus ala muuttua pakkomielteeksi. Ainoa tavoite on ollut pienentää lankavuorta, joka tuntuu täyttävän kaikki kaapit. Aloitin siis tämän vuoden yhdessä rakkaan 30,829kg suuruisen varastoni kanssa. Tänään olen tilanteessa, jossa laskelmieni mukaan on varastoni supistunut alkuvuoden aikana -128g. Huolimatta viime viikkoisesta Tallinnan lankamatkasta. Silti varastoni suuruus on pienentynyt merkkausten mukaan 253 grammaa. Olen korjaillut jonkin verran taulukkoni saldoja, joten tämä varmaan selittää pienen heiton.

Yllä osa tämän kevään töistä. Vuosi alkoi loistavasti, kun varpaan murtuman johdosta istuin kotona kuukauden neulomassa. Sain aikaiseksi sinapinkeltaisen paksun villapuseron itselleni. Siinä on jotain jota en ikuna aio antaa pois. Paksut neuleet eivät koskaan ole olleet minun juttuni, mutta nyt olen suuresti rakastunut.

Suomi-sukat Regiasta tein itselleni, samoin kuin hiukan kalliimmasta langasta (ainakin omasta näkökulmastani, kun langan hinta oli 17€/100g) tehdyt lapasetkin. Onnistuin heittämään vyötteen roskiin ennen sen langan merkkaamista taulukkooni, mutta muistan, että lanka on Irlantilaista merinovillaa. Aika ohutta, mutta ihanan pehmoista.

Keskeltä kuvaa löytyy pienelle prinsessalleni tehty kruunu. Lisää on jo tilauksessa ja kaikille kavereille myös. En vain tiedä millä sen tärkkäisi, kun ei liimaseos ole pitänyt kruunua pystyssä lasten leikeissä.

Alimpana ovatkin suurimmat ihailuni kohteet eli kirjoneuletyöt. Kirjoneule on aiemmin ollut minulle kuin kirosana, mutta nyt, ihailkaa kätteni tuloksia! Siskolleni valmistunut poncho on hiukan epätasainen alaosasta, mutta en jaksanut pestä työtä, vaan kostutuin sen vain suihkupullolla helmasta viimeistelynä. Seitsemän veljestä -langasta tehty työ on onneksi konepestävä, joten ehkä se vähän parantelee pinnan epätasaisuuksia sitten joskus.

Tallinnan reissu oli jälleen kerran vertaansa vailla kuten seurakin. Pääsin onnettareksi lahja-arvontaan, jossa haaveilin erityisesti alareunan Geisha-suklaista.

 Vaikkei arpaonni sen suhteen suosinutkaan,onnistuin saamaan toisenlaisia herkkuja herkullisen värisessä pikkupussissa, jonka tekijäksi paljastui Drucilla. Hienosti vuoritettu pussi on päätynyt yllättävän jouhevasti tyttäreni käyttöön. Siihen ei äidillä tuntunut olevan mitään sanottavaa, ainakaan tyttäreni mielestä. Karkit kyllä sain sentään itselleni.

Kunhan taas rohkaistun kirjoittelemaan päivityksiä, laittelen kuvaa pingottumassa olevasta huivista, jonka tein työtoverilleni. Nyt on työnalla yksi pieni keväthattu kaksivuotiaalle sekä epämääräisiä amigurumeja ja vastaavia. Työmatkaneuleena olen yrittänyt tämän kevään työstää itselleni tunikaa puro batikista, mutta kymmenen minuuttia per suunta ei anna suuria edistymismahdollisuuksia. Ja nyt suunnittelenkin aloittavani työmatkapyöräilyn. Ihan niin extreme-pyöräilijä en ole, että saisin puikot viuhumaan kesken ajon, vaikka lukeminen onnistuikin teinivuosina.

Munarikasta pääsiäistä kaikille!